Anna Hassinen

Anna Hassinen Fysioterapeutti (AMK)


Olen työskennellyt neurologisen kuntoutuksen parissa vuodesta 2015 lähtien. Lähtiessäni opiskelemaan fysioterapeutiksi olin entisenä kansainvälisen tason voimistelijana varma, että tulevaisuudessa suuntaisin työskentelemään urheilijoiden pariin. Ammattikorkeakoulun aikana kiinnostukseni kääntyi kuitenkin

vahvasti neurologiseen kuntoutukseen. Viimeinen harjoitteluni vaikeavammaisten lasten ja nuorten parissa vahvisti ajatuksiani ja olin vakuuttunut löytäneeni ammatillinen suuntaukseni fysioterapiassa. Tällä hetkellä työnkuvaani kuuluvat niin lapset, nuoret kuin aikuiset neurologiset asiakkaat.


Kiinnostukseni urheilufysioterapiaan ei kuitenkaan ole lakannut ja olen työskennellyt voimistelijoiden parissa auttaen nuoria voimistelijoita terveempään alkuun urheilu-urallaan. Tuki- ja liikuntaelin ongelmat ovat kuitenkin osa kaikkien ihmisten elämää, joten päivitän tules osaamistani säännöllisesti pystyäkseni hyödyntämään sitä myös neurologisilla asiakkaillani. Seuraava pidempi koulutukseni tulee olemaan Aikuis- Bobath koulutus, jolla syvennän osaamistani neurologisella puolella.


Ammattini parhaita puolia on päästä olemaan läsnä asiakkaideni arjen kuntoutuksessa ja muodostaa aito terapiasuhde niin asiakkaaseen kuin hänen perheeseensä sekä muihin sidosryhmiin. Yksilönä kohtaaminen sekä vahva vuorovaikutus ovat vaikeavammaisten ja neurologisten asiakkaiden kuntoutuksen pohja, jonka varaan kasvatetaan yksilön tarpeisiin perustuva fysioterapeuttinen kuntoutus.


Täydennyskoulutukset

  •  Faskioiden rooli lasten fysioterapiassa 2017
  • Bad Ragaz Ring Method: sertifoitu allasterapeutti 2017
  • Neurologisen asiakkaan allasterapia 2016
  • Urheilevan lapsen ja nuoren fysioterapeuttinen harjoittelu 2016

Tulevat koulutukset

  •  Bobath terapia – Aikuisneurologisen kuntoutujan terapian peruskurssi